Tehtävä 5
Tehtävä 5.1
Kuvan kirkkaus ja kontrasti
Alkuperäinen kuva
Muokkaus: Ella Keränen
Kirkkauden ja kontrastin säätäminen tuntui ehkä hieman "kömpelöltä" tämän avulla. Lähinnä siksi, että valoisuutta tai kontrastia lisäämällä joko jokin kohta ylivalottui tai meni liian tummaksi. Kuva on jo itsessään haastava muokattavaksi, koska taustalla oleva betoniseinä on kirkas, mutta kuvan edessä kivetys on erittäin tumma. Yritin jotenkin saada nämä sävyerot balanssiin.
Tehtävä 5.2
Valoisuuden muokkaus käyttäen tasoja (levels)
Muokattu kuva 2
Tämä oli kyllä itselle aivan uusi työkalu, millä pääsee muokkaamaan kuvan valoisuutta tasojen avulla. Yllätyin positiivisesti, millaisia tuloksia tällä työkalulla sai aikaan ja aion ehdottomasti ottaa tämän käyttöön muutenkin. Tämä oli myös erittäin helppokäyttöinen kaikin puolin. Myöhemmin kuvan tallentamisen jälkeen huomasin, että yläreuna jäi ylivalottuneeksi hieman eli tälläkin työkalulla saa olla tarkka, ettei ylivalottuneita kohtia tulisin.
Tehtävä 5.3
Kuvan valoisuuden muokkaaminen käyriä käyttäen (curves)
Muokattu kuva 3
Olen aiemmin kokeillut tätä curves -työkalua jollain toisella kuvankäsittely -ohjelmalla. Tämän käyttäminen tuntui jo pelkästää ajatuksena vaikealta, mutta yllätyin positiivisesti. Valoisuuden säätäminen käyrien avulla vaatii harjoittelua ja kärsivällisyyttä. Curves -työkalun avulla voi pystyy paljon tarkemmin säätämään tietyltä alueelta esim. kuva voi olla muuten hyvä, mutta jokin kohta on häiritsevästi tumma tai ylivalottunut. Toistaiseksi tuota yläkulman kirkasta kohtaa en tälläkään saanut korjattua, mutta ehkä harjoitus tekee minusta mestarin. Mielestäni lopputulos Curves -työkalulla on eniten neutraali verrattuna muihin, joissa olen käyttänyt eri työkaluja.
Ps. Tämä oli erittäin hauska löydös GIMP:stä! Curves -työkalulla voi valita kohdan minkä valoisuutta haluaa muuttaa klikkaamalla kuvan tiettyä kohtaa ja käyrälle muodostuu tämmöinen "apuviiva". Ei tarvitse alkaa heiluttelemaan koko käyrää löytääkseen oikean kohdan, mitä haluaa työstää.

Tehtävät ok.
VastaaPoistaSinun tehtäviäsi meinasi kadota tarkistusprosessissa. Oletko huomannut, että tunnisteesi monessa tehtävässä on samassa ryppäässä? Erottaisin ne pilkulla: "Gimp" ja "Ella Keränen". Lisää myös tehtäviin numerot tunnisteeksi esim."tehtävä 5".